maanantai 22. elokuuta 2011

pihatöitä ja hedelmiä

Tehtiin perjantaina vähän pihatöitä ja karsittiin etupihalta "muutama" kasvi pois talven alta. Kaikki ne kuitenkin kasvavat siihen takaisin. Luultavasti jo ennen kun lumet tulevat. Vielä pitäisi leikata orapihlaja-aita, ja takapiha siivota kasvien ylivallalta. Mun vihreän peukalon voi todeta seuraavasta kuvasta.
ruukussa piti kasvaa orvokeita (ne kuoli kuivuuteen), sen jälkeen laitoin siihen jonkun toisen kasvin mutta ilmeisesti voikukka on paras vaihtoehto. 

Pihatyö urakan päätteeksi tehtiin muurinpohjalettuja. Oli muuten todella hyviä itse tehdyn mansikkahillon kera.

Tänään päätettiin lähteä liikkeelle jos kävely saisi vauvan tulemaan ulos. Kierreltiin kaupoissa ja kirpparilla. Muttei ainakaan vielä ole mitään vaikutusta asiaan. Päätettiin pistäytyä lopuksi vielä k-supermarketissa hakemassa maitoa, mutta mukaan tarttui myös runsaasti hedelmiä kun olivat tarjouksessa. Löytyi appelsiinejä, omenoita, viinirypäleitä ja mango. En ole ennen ostanut tuoretta mangoa, saa nähdä miten selviydyn sen kuorimisesta.

Kaivettiin lopulta mehulinkokin kaapin perältä ja tehtiin appelsiineistä mehua. Oli muuten todella hyvää itse tehty mehu. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti