torstai 2. helmikuuta 2012

5kk (lopussa myös tietoa jonka herkkävatsaiset voi jättää lukematta)

Siis mitä vauva on jo 5kk vanha?! Missä välissä aika kului noin nopeasti. Kohta on oikeasti pakko alkaa panikoimaan tulevaisuuden suunnitelmia. Tällä hetkellä näyttää siltä että vietän kesän vielä kotona mikäli pankki haluaa antaa siihen suostumuksensa. Syistä että a) kesälomani kuluu vanhempainvapaa jakson aikana b) päiväkodit ei ota alle 1v hoitoon. Ei sekään huonolta kuulosta. Pitää vaan tehdä päätöksiä että saa tiedotettua asiasta niille kuuluville tahoille.

vauva ei saa kasvaa, siksi vauva on puettu tänään potkikseen

Mummulla sentään on selkeitä suunnitelmia. Ilmoitti tänään että laita hänen tililtään säästötilille menemään tietty summa joka kuukausi, hän alkaa säästämään remonttia varten. Aikoo rempata koko asunnon (riippuen säästetystä rahasummasta) ennen kun täyttää 60v, tai sitten sinä vuonna kun täyttää. Toisaalta se asunto alkaakin jo kaivata remonttia, siellä taitaa olla alkuperäiset keittiön kaapit mitkä vaan maalattiin joku reilu 10 vuotta sitten. Ja ne on jo aika elämää nähneet.

Vauvalle on taas alkanut maittaa ruoka ja uni normaalisti. Tai ainakin melkein. Flunssa yrittää vielä vähän ahdistaa unta. Pari yötä on mennyt vähän levottomasti. Eiköhän se siitä. Nyt on pari päivää myös maisteltu kukkakaalia ja sekoituksia, tänään oli kukkakaali-porkkana-bataatti. Sen lisäksi vauva on jo iso tyttö ja on syöty syöttötuolissa istuen. Ihan vauvojen juttu tollaset sitterit.

kukkakaalia on vähän poskilla mut ei menoa haittaa

Syöttötuolissa on myös kiva katsella kun äiti tekee ruokaa. Näkyy paljon paremmin kun lattialta. Sekä kaukosäädin himo on saatu tyynnytettyä kun annettiin käytöstä poistettu kaukosäädin vauvan käyttöön.

vauva on itse sensuroinut kaukosäätimen merkin/mallin heiluttamalla säädintä

Sekä lopuksi pakko kertoa! Vauva on tehnyt jo muutaman päivän kiinteää kakkaa! Tää asia oli vaan pakko jakaa teille.

1 kommentti:

  1. Ihana kukkakaalinassu :) Tosiaan, eihän se yhtään pahalta kuulosta viettää vielä kesä kotona..

    VastaaPoista