- Siitä että yöllä kun hyssytät lasta uneen, kuvittelet heiluttavasi lasta mutta havahdut siihen että vain oma pää liikkuu.
- Siitä että aamupuuroa syöttäessä puhallat omaan käteen etkä puurolusikkaa.
- Vai siitä että havahdut istumassa lapsi sylissä yöllä nojatuolissa ja tajuat juuri nähneesi unta.
Yksi päivä jätin istumaan sängylle, peittojen ja tyynyjen väliin, hetken päästä oli kiivennyt takaperin peiton yli, roikkumaan reunalle. Aiemmin leikkinyt ihan rauhassa pehmoilla siinä ja ollut ihan tyytyväinen, mutta eipä sitten enää laiteta siihen.
Tänään on peruuttanut jo kahdesti ruokapöydän alle. Täytynee alkaa laittaa porttia kiinni yläpäässä ettei vaan mene sinne.
Aiemmin tänään käytiin pikkuserkku Aapon luona, Sonjaa vähän väsytti mutta ei suostunut nukkumaan siellä. Ja sitten alkoi vierastaa Aapon isää. Sieltä kun lähdettiin ei päästy kun seuraavaan tienhaaraan tuli uni. Ja sitä sitten riitti noin 3.5h.
Nyt pitää pelastaa lapsi pöydän alta, alkoi ahdistaa kuulemma. .... Jalat oli tuolin jalan molemmin puolin eikä päässyt enää liikkumaan.
| Kävin ostamassa kirjan, toivottavasti siitä on apua meidän öihin. Pitäisi vaan ehtiä lukemaan se ensin. |
Voi vitsit, Onks teillä mahollista, että Mixu nousis tytön kanssa yöllä, että saisit nukkua yhen yön kunnolla?
VastaaPoistaOllaan harkittu jo maidon antamista pullosta, mut en tiiä sit miten se onnistuu kun viimeks ei suostunut syömään pullosta kun ollaan yritetty. Nyt on kyl tullu markkinoille Ainulta sellanen pullo missä on syömistapa sama kun rinnasta imeminen.
PoistaNii, kannattaa koittaa. Siit siin on sekii etu (tai näin olen kuullut) et heräyskerrat tihenee ku ei maito tuoksu nenään samalla tavalla jos isi hyssyttää uneen:) hmph, toivottavasti sun ja vauvan yöt olis jatkossa unisempia <3
VastaaPoistaMuistan kanssa kuulleeni, että äidistä kauempana nukkuminen ja lähempää isiä nukkuminen helpottaisi viemään maidon tuoksua pois.
PoistaNiin mut Sonja nukkuu omassa huoneessaan, et siin on kyl paljon väliä äitiin. :)
PoistaJuu mietin kanssa, että ei toimi teillä :) Lähinnä sitä meinasin, että Tiinan kommentissa voi olla ideaa :) Mutta tosiaan vaatii sen, että syöttö onnistuu pullosta. Jos nyt maidon tuoksu on niin voimakas, että jää nenuun kun käyt yöllä. Myös ehkä kummitäti voisi tulla vaikka vaunulenkille ja äiti saa jäädä nukkumaan, jos on tarvetta.
Poista