maanantai 25. helmikuuta 2013

taiteilija

Oon ollut saikulla nyt ihan liian monta päivää. Tänään onneksi jo parempi olo ja on pystynyt syömään. Eli keskiviikkona jos pääsis jo töihin. Huomenna on vapaapäivä. Toisin sanoen oon ollu to viimeks puolipäivää töissä. Sitä ennen olin just 5 päivää vapaalla. Fröbelin palikat alkaa tulla korvista. Eikä oikein ulkona oo voitu olla. Mixu oli aamulla lähdössä viemään Sonjaa päiväkotiin niin Sonja päätti avata makkarin oven ja tulla herättelemään mua. Tosi kiva että on oppinut avaamaan ovia.


Mixu nosti Sonjan sänkyyn mun päälle. Sonja ei yleensä suostu köllimään sängyssä heräämisen jälkeen, niin nyt tarketui mun kaulaan eikä suostunut lähtemään eikä irrottamaan. Lopulta kun sanoin että päiväkodissa on naminami aamiainen odottamassa lähti vaihtamaan vaatteita.

Kotimatkalla päiväkodista, piti istahtaaa penkille. 

Mun on pitänyt laittaa kuvia meidän tekemistä ystävänpäiväkorteista mut yks on edelleen meillä odottamassa saajaansa, mut spoilataan nyt sitten. Sonja sai itse leimailla ja kirjotella kortteja, sekä valita tarrojen paikat. Meidän piti tehdä pari enemmän mutta taiteilija oli väsynyt tehdessään nämäkin (näitä tehtiin myös monta päivää, keskittymiskyky ei oo kovin hyvä).


Sonja on myös todella innostunut koirista ja kun oltiin leikitty dublokoiralla Sonja halusi piirtää. Kun piirros oli valmis kysyin mitä kuva esittää vastasi Sonja "kooaaa".

2 kommenttia:

  1. Onpa hienoja töitä teiän taiteilijalla. Ihanan reipas Sonja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään Sonja piirsi "auton". Piipaa-auton kuulemma, se oli sininen ja näytti vähän samalta kun toi koira. :)

      Poista