Sonja on nyt usemman päivän hoilannut "mun sydämestä puuttuu palanen, se on sun näkönen (tähän joku tai jokin)" välillä se on äiti, välillä isi ja välillä saattaa olla ihan mikä vaan, esim tänään ukin luona se puuttuva palanen oli peili. Sen lisäksi laulellaan muitakin, nalle tallustaa taitaa olla toinen suosikki. Sekä pompin kuralätäköissä, en ihan tiiä onko se joku oma keksitty vai oikeasti jostain.
Mielikuvitusta löytyy myös melko rutkasti. Sonja oli mummilla hoidossa lauantaina ja kovin kertoi leikkineensä mummin kanssa piilosta, ja he eivät olleet kylässä missään. Sekä Sonja oli kaatunut ja loukannut polven. Mummi selvensi asiaa, piilosta ei oltu leikitty, kylässä olivat käyneet ja mitään kaatumista ei ollut tapahtunut.
Joulua viettiin useassa paikassa. Aattona käytiin iso-mummolla ja kotona mummun ja enon kanssa. Joulupäivänä käytiin mummin luona. Tapanina Kirsin luona kahvilla sekä ukin luona. Tonttu toi yhden paketin jo yöllä ja sitä etsittiin aamusella, siitä paljastui legoja. Päivällä tuli joulupukki tuoden muutaman lahjan, niistä tuli minni hiiri, sekä iso
ullekas pöllö.
 |
| huomaa muodikas pukeutuminen, pipo tonttulakin alla |
Illemmalla ovelta löytyi pukin lahjasäkki mikä oli unohtunut varmaan pukilta sinne. Sieltä löytyi legoja, brio hella, kirja, vaatteita. Joulupäivänä mummin kuusen alta löytyi vaatteita, pampuloita, palapelejä sekä muistipeli. Tapanina Kari toi poni-pehmon ja Heikin luota löytyi pikkueläimiä. Sonja oli ilmeisen kiltti tänä vuonna.
Huomenna paluu arkeen, töihin ja päiväkotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti