tiistai 22. huhtikuuta 2014

lentokonepusuja

Sunnuntaina lähdettiin Mixun kummipojan ristiäisiin Espooseen. Virsikirja kiinnosti Sonjaa niin paljon etten ehtinyt itse katsoa lainkaan. Virsiä piti laulella ulkomuistista ja loput liikutella vain suuta. 

 

Sonjan kiinnostuksen taso oli tätä luokkaa, kiva yrittää pitää hiljaa vaikkei toimitus kestänytkään kauaa. Takana noin 5min päiväunet, 1,5h paikoillaan autossa ja ei lounasta. Yhtälönä todella huono. 


Lounaaksi siis erinäköisiä herkkuja. Istuttiin samassa pöydässä papin kanssa ja Sonja päätti kiskaista mekon korviin ja ottaa kengät jalasta ja laski ne pöydälle. Ei oltu kauaa juhlissa.


Samisteltiin Sonjan kanssa. <3 Sonjan nutturan sain korjailla kolme kertaa. Olisi ehkä pysynyt paremmin jos olisin käyttänyt siihenkin pinnejä ja lakkaa. Sekä saanut pidettyä pienet sormet erossa siitä. Nuttura räjähti ensimmäisen kerran ennen Littoisia kun Sonja koski siihen sanoi "äiti tämä meni rikki!".


Ristiäisistä lähdettiin kohti Vantaata, hotelli Flamingoa. Siellä käytiin syömässä ja suunnattiin uimaan. Hirveää rahastusta mutta hauskaa riitti, varsinkin Sonjalla. Alotettiin ensin pienestä mäestä ja siitä hieman isompaan ja vielä isompaan. Ja lopulta käytiin yhdessä mäessä mihin oli ikäraja 3v. Muttei kerrottu kellekkään, siinä tuli hurja vauhti ja vettä roiskusi joka puolelle.


Uinnin jälkeen käytiin taas vähän syömässä ja huoneeseen iltapuuhille. Sonja keskittyi amarillossa lähinnä leikkimään ja söi huoneessa iltapalaksi muroja, mitkä olin pakannut mukaan. Uni taisi tulla kymmenen aikoihin ja aamulla seiskan aikoihin Sonja kömpi jo viereen. Huijasin hiukan hotellivarauksessakin ja ilmoitin että lapsi on 3v niin sai lisävuoteen matkasängyn sijasta. Hyvin Sonja siellä sängyssä yöllä pysyi, pari kertaa yöllä heräsin niistämään niin kurkin Sonjaan päin. Siellä se nukkui joka kerran eri asennossa ja eri päin sängyssä. Kerran oli tyynyn päällä pää seinään päin ja jalat ulkona sängystä. Siis poikittain. 


Huoneesta näkyi lentokenttä. Tai ainakin nousevat lentokoneet. Niitä piti hiukan itsekkin leikkiä.

Maanantaina lähdettiin aamupalan jälkeen Sealifeen, moni on kehunut sitä ja suositellut että kannattaa mennä. Mietin jo viime kesänä että oltaisiin menty kun käytiin linnanmäellä mutta oli liian tiukka aikataulu eikä ehditty. Sonja vilkaisi jokaista akvaariota kerran jonka jälkeen juoksi seuraavan luo ja taas seuraavan. 



Kiinnostavimmat top 3:
Vierailevat tiput


Sudittava hiekka


Merisiili jota sai koskea


Bonuksena oli leikkihärveli (sellainen kun toimii kolikolla) joka oli sealifen aulassa. Ei toisin toiminut joten siinä pystyi vaan istuskelemaan ilman että laite liikkui.


Isot kalat pelotti liikaa. Ja tuo tunneli oli aivan liian pelottava Sonjalle. Taisivat jopa pelotella seuraavana yönäkin. Ainakin nukkumaan mennessä piti häätää mustekaloja ja isoja kaloja pois tyynyltä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti