torstai 12. tammikuuta 2012

bataattia nassulla

Tänään piti olla siivouspäivä. Herättiin vauvan kanssa 10 aikoihin ja noustiin lyhyen löhöilyn jälkeen ylös ja aamiaiselle. Mixu jäi nukkumaan. Katseltiin telkkua ja tanssittiin kunnes vauvalle tuli nälkä ja sen jälkeen uni. Ajattelin kun vauva oli nukkunut jo hetkisen että nyt mennään herättämään Mixu, vauva ei herännyt siihen että kannoin alakertaan joten mentiin sitten päikyille kaikki. Kello olikin jo sitten aika paljon kun herättiin.

Vauva söi viimeiset palat bataattia tänään niin piti lähteä kauppaan ostamaan lisää. Joten siihen se siivous sitten jäi. Ehkä huomenna tai ens viikolla. Ei se ole niin päivän päälle.  


Bataatti maistuu hyvin, yleensä sitä löytyy otsasta leukaan ja korviin. Sekä käsistä, ruokalapusta ja polvista. Sekä äidin päällä on myös useasti bataattia. Suurin osa menee kuitenkin masuun. Vauva tykkää ottaa itse kiinni lusikasta ja mielellään siitä lusikkaosasta eikä varresta. Tänään yritettiin kaapata lusikka kokonaan kun se oli niin lähellä mutta niin kaukana.


Vauvan uusi satsi bataattia, kahdesta bataatista riitti tämän verran. Paitsi että muutama lusikka meni vauvan suuhun tekovaiheessa. Tupperin jääpalamuotit on käteviä ruuan pakastukseen.

Tänään mietittiin myös tulevaisuutta, lastenhoitoa ja töihin paluuta. Päiväkotipaikkaa pitäisi hakea 4kk ennen kun on hoitotarvetta. Eli kohta olisi aika oikeasti täyttää niitäkin papereita. Jaiks. Lisäksi lähin esimieheni soitti ja kyseli työsuunnitelmiani. Puhelun aikana selvisi työnkuvani jatkossa sekä että lähin esimieheni vaihtuu. Vielä on monen monta selvittämätöntä asiaa.

2 kommenttia: