Tänään on ollut kiukkupäivä. Vauva nukkui sylissä torkkusia, mutta jos laski sohvalle uni keskeytyi ja kiukku palasi häritsemään. Päätin lähteä lenkille, niin vauva saa nukkua rauhassa. Kiukku iski todella suuresti ennen kun sain kummatkin valmiiksi. Mutta kun pääsimme postilaatikoille vauva oli jo nukahtanut. Nyt on uni maittanut jo toista tuntia.
Käytin kävelyllä katsomassa merta. Piti ottaa siitä kuva mutta ei ollut kameraa mukana ja mun puhelimella ei oikein saa hyviä kuvia. Vauva ei kyllä merta tainnut nähdä, ellei unissa ollut.
Takaisin tullessa nappasin postit mukaan laatikoilta. Siellä oli joku lehtimainos, olisikohan ollut ellen. En ymmärrä auttaako tuollainen "kehuminen" mitenkään ihmisiä tilaamaan. Minulla mainos löysi tiensä suoraan paperinkeräykseen.
Eilen tuli kauhea halu tehdä jotain käsitöitä kun luin ihanaa käsityö blogia. Kävin kaivamassa kaapista mun käsityölaatikon. Sieltä valitsin lankaa ja virkkuukoukun. Lopulta kyllästyin siihen, kun en vaan osannut ja loppui kärsivällisyys. Laatikossa on myös pyöröpuikkokokeilu. Pitäisi purkaa mutten ole jaksanut.
en usko, että teiän vauva kiukkuaa!
VastaaPoistaOn niitäkin päiviä sillon tällön. Tai pikemminkin ne on hetkiä. Yleensä johtuu siitä et väsyttää. Menee nukkumalla ohi. :)
Poista