perjantai 19. lokakuuta 2012

touhu-tiina ja haljenneet huulet

Meni taas ihan nappiin tänään. Lähdin töistä hirmu kiireellä (en oo vielä keksiny mitä oon unohtanu siellä, muuta kun sen yhden lavan.) Pääsin bussiin (mielestäni 2 matkaa piti olla jäljellä) tadaa, bussikortti on tyhjä. Verrattaen kallis kotimatka tuli, onneksi oli sentään käteistä mukana. No sitten raision keskustaan ja pankkiautomaatille, sitten kauppaan ostamaan juoma niin sain rahan rikki että pääsen seuraavaan bussiin.

No hakemaan Sonja päiväkodista, edellinen äiti/isä oli jättäny portin auki. Ihme ettei meidän vilpertti ollut vielä huomannut sitä.

Kotona annoin Sonjalle välipalaksi leipää, omppua ja vettä. Vedet meni housuille. Vein Sonjan päikkäreille, pääsin ylös ja tein itselleni kaakaota, kuului huutoa. Kakkahan siellä oli. Vaihtamaan ja uudestaan unille. Pääsin ylös ja taas huutoa. Otin syliin ja istuin nojatuoliin. Nukahti syliin. Mentiin sitten yhdessä sängylle nukkumaan. Sonja herätteli mua vähä väliä ja nukahti sitten itse uudelleen.

Unien aikana kurkkuuni iskeytyi kaktus. Unien jälkeen lähdettiin ylös ja laitoin Sonjalle ruuan, ei maistunut. Jatkettiin tuhkimon katsomista (keskeytyi päikkäreitten ajaksi). Juuri kun huli ja vili oli pelastamassa tuhkimoa niin eikö Sonja päätä kääntää vahvarista kanavaa.

Hetken päästä Sonja yrittää kiivetä sohvapöydälle ja tippuu alas lyöden leukansa ohi mennen pöydänreunaan. (liian isot sukkikset, äitin vika) No vaihteeksi huuli halki, oli muuten eri huuli kun tiistaina, millon meni toinen huuli halki. Sonja syliin ja kylmää omppua ja vettä, rauhoittamaan kipua. Menikin aika pian ohi, mutta alkoi silmien hieronta.

Jätin Sonjan juomaan vettä lattialle ja menin tekemään iltapalaa (jugurttia ja mysliä, puuro ei olisi kuitenkaan maistunut haverin jälkeen.). Tulin takaisin olkkariin niin eikö puoli pulloa vettä ole lattialla ja Sonja istuu siellä lätäkössä. Jeij.

Jugurtit naamaan (ja paidalle), ja alakertaan. Vaihdoin vaipan ja yöppärin ja Sonja iltamaidolle. Kaveri nostelee varpaita nenäänsä kohden ja piereskelee samalla (samalla siis juo maitoa). Tämänhän äiti olisi voinut ennakoida ja viedä potalle. NOT.

Lopulta sain Sonjan nukkumaan. Nyt koomaan sohvalla telkkaria tuijottaen. 


ei tältä päivältä mutta olisi hyvin voinut olla

2 kommenttia:

  1. Päivä on siis mennyt ihan nappiin. Toivottavasti huomenna on erilainen päivä.

    VastaaPoista
  2. Vooi ei, mutta tollasten päivien jälkeen ei tarvi tehdä mitään muuta kuin koomailla :-) Se on parasta.

    VastaaPoista