maanantai 28. tammikuuta 2013

meri, meri on jäässä.


Oltiin eilen katsomassa jäätynyttä merta. Sonjan mielestä ei varmaan ollut outoa että laiturilta pääsi juoksemaan suoraan jäälle. Ollaan kohta asuttu jo kaksi vuotta tässä ja Mixu kävi ekan kerran meidän lähi-uimarannalla. Ei mennyt hukkaan sekään reissu. Sonjakin on käynyt siellä jo kaksi kertaa. Itsestäni en edes tiedä kun aina lapsena käytiin siellä uimassa. Silloin siellä oli vielä liukumäki. 


Tänään meillä oli päivälliseksi tortilloja. Vähän Sonja ihmetteli että miksi niitä saa syödä käsin. Ja yritti välillä tökkiä sitä tortillaa haarukalla. Eilen meillä oli hernekeittoa ja lettuja (tiedän ettei ollut torstai). Loman kunniaksi syödään erilaisia ruokia kun arkena. Sonja tosin ei välittänyt letuista. 


Tänään käytiin ulkona leikkimässä ja tekemässä lumityöt. Meinattiin mennä ihan hetkeksi mutta kun tultiin sisälle, huomasin että oltiin oltu reilu kaksi tuntia ulkona. Laskettiin Sonjan kanssa yhdessä isosta liukumäestä. Naapurin lapset tosin kyseli miksen päästä Sonjaa yksin siitä. Ja etkö voisi olla alapäässä vastassa. Vastasin vaan lapsille että näin mäkin pääsen laskemaan liukumäkeä. Vastaus taisi olla hyvä kun enempää ei aiheesta keskusteltu.

Lapset tekivät isoa lumiukkoa ja Sonja olisi kovin halunnut osallistua, yritin sitten että tehdään oma niin Sonja päätti rikkoa joka ikisen mun lumiukon tekeleen. Toisen naapurin lapset olivat isänsä kanssa lumisotaa pihalla aiemmin, jota Sonja seurasi silmätarkkana. Ilmeisesti Sonjan muisti on hyvä ja siinä vaiheessa kun sai mun lumiukon kappaleet käsiinsä alkoi heittämään mua niillä.   

Oli kova työ saada koottua lyhty ennen hurrikaania. (Ehkä kuudella kerralla sain pidettyä Sonjan erossa tästä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti